Skip to main content
Maalaistalo Sipilä

Vuodesta 1801 alkaen

Historiallisen ajan uudisasukkaiden tila.

Pihapiirin vanhimpia rakennuksia ovat aitta 1880-luvulta ja kivinavetta, jonka ikää ei tiedetä. Uudempia rakennuksia ovat uusi päärakennus, pihasauna, grillikatos ja maakellari, joka on yhä myös käytössä.

Maalaistunnelma, käsin kosketeltavissa

Asiakkaamme kertovat

Asiakkaamme tietävät parhaiten, kenelle Maalaistalo Sipilä ja sen miljöö sopii. Arviot on saatu 2015–2020 eri vuodenaikoina ja suodatettu sen mukaan, miten asiakkaat ovat kokeneet erityisesti maalaistalon ympäristön.

  • Hieno vanhan talon henki

    Kyllä me viihdyimme hyvin. Meillä on vanha iso talo kotonakin joten ihailimme vanhan talon tunnelmaa.

    Oli mukava saunoa pihasaunassa kun itkuhälyttimet ylsivät saunalle ja löylyt olivat ihanat.

    Etsiskelimme kattavampaa historiikkia talosta ja lähiseuduista mutta niitä ei löytynyt kansion pienen tiivistelmän lisäksi.
    Farmi-suomi yhteys kävi ilmi teidän nettisivuilta. Sitä kannattaisi nyt käyttää markkinoinnissa! Oli hauska ajatella että on saunomassa samassa paikassa farmilaisten kanssa.
    Meillä oli oikein hauskaa ja antoisaa.

    – Raisa Santala

  • Iso piha, idyllinen miljöö lapsiperheille

    ”Piha oli iso ja kiva lapsille. Järvessä oli kiva uida, ja uusi sauna oli hyvä. Myös pihasaunaa tuli testattua, ja sielläkin sai hyvät löylyt. Grilli oli melko matala ja grillaaminen hankalaa. Katos oli kuitenkin kiva, grillaus onnistui myös sateessa. Henkilökunta oli ystävällistä, ja kaikki toimi muuten hyvin. Todella idyllinen miljöö, lapsiperheille erityisesti ihana.”

    – MF – Vieraillut kohteessa heinäkuussa 2017

  • Lapsiperheille hyvin varusteltu ja vieraanvarainen

    ”Idyllinen ja kotoisa paikka! Kaikki tarpeelliset varusteet ja astiat ym. löytyi, plussana lapsiperheelle mm. leluja, matkasänky ja syöttötuoli. Vastaanotto vieraanvaraista :)”

    – Marika – Vieraillut kohteessa tammikuussa 2016

  • Maaseudun rauhaa ja mahtava pihasauna

    ”Iso 100v. maalaistalo jossa kaikki tarvittava, hyvä tunnelma. Pihassa grillikota ja sauna sekä iso navetta. Sauna aivan mahtava, 4 pesällistä puita ja valmis. Uimaranta turhan kaukana, mutta olemassa. Maaseudun rauhaa kaipaavalle hyvä valinta.”

    – Ossi Parkkinen – Vieraillut kohteessa heinäkuussa 2015

  • Kymmenien testaamiemme joukossa kärkisijoilla

    ”Ihanan idyllinen ja rauhallinen paikka. Siisti ja kaikki tarvittava löytyi. Saunassa hyvät löylyt ja järvivesi oli pehmeän lämpöistä. Ulkoroska-astian voisi merkitä, että löytyy, jos ei muista / saa neuvoa paikasta. Löytyi hyvin kysymällä!

    Komposti olisi oivallinen ja sopisi hyvin pihan nurkkaan.

    Hyvä paikka, joka oli kymmenien testaamiemme joukosta kärkisijoilla. Kiitos paljon  ja hyvää kesän jatkoa!”

    – Marjut Ursin – Vieraillut kohteessa heinäkuussa 2018

    Haluatko tietää lisää?

    Tilaa uutiskirjeemme